: Haku

Kultainen kompassi -cup

Kultainen kompassi -cup on Suomen Suunnistusliiton ja suunnistusalueiden yhteistyössä toteuttama 14-sarjan suunnistuscup, joka käsittää neljä alueellista karsintakilpailua ja valtakunnallisen finaalin. Cup järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2009.

Kultainen kompassi -cupin tavoitteena on lisätä 13- ja 14-vuotiaiden suunnistavien tyttöjen ja poikien kilpailumahdollisuuksia ja kilpailemisen haasteita sekä aktivoida alueen kilpailutoimintaa.

Alueen karsintakilpailut

Alueet nimeävät neljä alueen kilpailua, joiden tulosten perusteella valitaan neljän tytön ja neljän pojan muodostamia aluejoukkueita valtakunnalliseen finaaliin. Aluejoukkueiden tulee vuonna 2010 koostua 1996 tai 1997 syntyneistä suunnistajista. Yhdeltä alueelta voi finaaliin osallistua useitakin joukkueita.

Alueet informoivat omista karsintakilpailuistaan sekä pistelaskustaan alueen seuroja ja suunnistajia. Katso lisää alueiden sivuilta.

Valtakunnallinen finaali

Valtakunnallinen finaali kokoaa kerran vuodessa 14-sarjassa suunnistavat nuoret yhteiseen tapahtumaan kisaamaan alueiden paremmuudesta, tapaamaan suunnistuskavereita ympäri Suomea ja pitämään hauskaa. Vuoden 2010 finaali suunnistetaan Hollolassa 12.9. Hollola-Rastien yhteydessä. Järjestävänä seurana on Hollolan Urheilijat -46.

Finaalissa vauhdikas tunnelma

Finaali toteutetaan yhteislähtökilpailuna hajontaradoille, joissa on neljä ratavaihtoehtoa tytöille ja neljä pojille. Joukkueen kaikki jäsenet suunnistavat eri radan. Ratojen ohjeaika on noin 30 min. Yhteistuloksiin huomioidaan joukkueen kolmen parhaan pojan ja kolmen parhaan tytön yhteenlaskettu pistemäärä. Pisteitä jaetaan kunkin radan sijoitusten perusteella. Ensimmäiseksi sijoittunut tuo joukkueelle 50 pistettä, toinen 40, kolmas 35, neljäs 32, viides 29, kuudes 28 jne. Finaalin voittaja on suurimman pistemäärän kerännyt aluejoukkue, joka saa haltuunsa vuodeksi Kultainen kompassi -kiertopalkinnon.